Virven versot

Kesä on täälläkin

2011-05-29T00:10:00.001+03:00

Vaikka nyt ei kyllä tunnu siltä. Ulkona on vain 8 astetta lämmintä ja sisälläkin tuntuu hiukan kalsealta. Päivä oli sateinen, mutta välillä aurinko pilkahteli niin, että pääsin myös puutarhassa hommiin.
Kesä on tosiaan tullut, sillä viime viikonloppu oli lämmin ja mummolan ja parhaillaan kunnostettavan tulevan kesäkodin pihapiiriin olivat saapuneet pääskyset.

Kesän tuntua on viileästä ilmasta huolimatta myös kotipuutarhassa, sillä jos voisin näyttää teille kuvia, niistä välittyisi pakahduttavaa odotusta. Aika moni kasvi paisuttelee nuppujaan lupaavasti. Antakaa meille vähän lämpöä, niin johan täällä näkyy valkoista, oranssia, violettia ja fuksianpunaista nyt ainakin. Ei siis mitään tyyliteltyä lähisävyjen harmoniaa vaan ilotulitusta juuri niistä kasveista joista sattuu pitämään. (Ja mitä edelliset asukkaat ovat sattuneet istuttamaan.)

Viljelylaatikoiden kanssa on mukava touhuta. Ne ovat helppoja suunnittelun ja toteutuksen kannalta. Sen kun kylvää ja istuttaa ja suo samalla edes jonkun ajatuksen kumppanuuskasveille. Lisäksi yleensä ainakin joku sato niissä onnistuu. Muuten puutarhatyöt tuntuvat kiertävän kehää. Pää on täynnä suuria suunnitelmia, mutta toteutuksen sijaan löydänkin itseni ähertämästä yksityiskohtien kanssa. Vaikka olemme asuneet tässä jo pian kaksi vuotta, on minulla vieläkin jokin kynnys alkaa muuttamaan (ja siten kritisoimaan) edellisten asukkaiden valintoja. Siltikään kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettei kritisoitavaa mielestäni olisi. No, ehkä tänä kesänä saan kuin saankin jonkin projektin aikaiseksi ja samalla puutarhaa enemmän oman näköiseksi.

Tulevan kesäkodin pihan kanssa on ehkä tulevaisuudessa erilainen tunne. Siellä ei ole vastaavaa painolastia olemassa. Toki piha ja puutarha on siellä ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta hoitamattomana ja osin metsittyneenä alueena. Vanhoista kasveista siellä on ollut edelleen kasvussa siellä täällä sinistä jaloritarinkannusta, juhannusruusua, muutamia vanhoja tuomia, elämänlankaa eli karhunköynnöstä sekä muutama mustaherukka-, punaherukka- ja karviaispensas. Viime viikonloppuna löysin sieltä myös muutaman lehtituppaan, jotka mielsin enemmän puutarha- kuin luonnonkasveiksi. Äskettäin selailin nettiä ja uskon niiden olevan (lehto)sinilatvaa. Emme ole ainoat, jotka tulevat taloa käyttämään, mutta uskoisin saavani melko vapaat kädet pihan suhteen. Visioita onkin paljon, sillä tarjoaahan ainakin 120 vuotta paikallaan seissyt talo pihoineen aivan erilaiset puitteet kuin alle kymmenen vuotta vanha kotipihamme.

Kasteen viljaa

2011-05-19T23:21:00.001+03:00

Meillä on satanut koko alkuviikon vaihtelevia määriä. Ihanaa, sillä luonto on alkanut vihertämään. Vielä kun olisi lämpimämpää, niin kasvu rehahtaisi kunnolla käyntiin. Kymmenisen astetta ei vielä tahdo kunnolla riittää. Otsikko ponnahti yhtäkkiä mieleen, johtuu varmaan siitä, että olen koko viikon hyräillyt marttalaulua:

"Päivä kun paistaa pirttihin pieneen,
työtäni teen olen onnellinen.
/:Kylvän ja kitken ,peltoni laitaa
Luojalta kasvua toivoellen.:/

Turmako veisi mun taimeni nuoret
kylmäänkö kukkani kuihtua vois?
/:Taivas kun hiljaa suo kasteen viljaa,
kuinka ei maaemo lahjojaan sois?:/"

Nämä kaksi ensimmäistä säkeistöä vain ovat niin ajankohtaisia juuri nyt. Lisäksi tulen jostain syystä kovin hyvälle ja levolliselle mielelle laulaessani tuota. Hih.

Juu, sitten puutarhaan... Näyttäisin niin mielelläni kuvia, mutta kamera on edelleen rikki, enkä löytänyt kännykän siirtojohtoa mistään. Olin viime postauksen aikaan turhan kärsimätön. Sinililjat ja helmililjat ovat alkaneet kukkia keijuangervojen juurella ja pensashanhikkien ja omenapuun seuraksi istuttamani violetit triumph-tulppaanit alkavat nekin työntää lehtitötteröitään ylös mullasta.

Kuten viime keväänäkin, kukkaan ovat ehtineet myös vuorenkilvet ja edelleen siedän niitä pihassamme juuri sen takia. Lisäksi olen ostanut lisää kevään kukkijoita, nimittäin kevätkaihonkukan ja pikkutalvion. Myös ensimmäiset orvokit ovat päässeet kolme ja puolivuotiaan valitsemina ja istuttamina ruukkuunsa. Odotuslistalla kukkijoiden suhteen ovat patjarikko, siperiankärhö, alppikärhö sekä tulikellukka ja arovuokko. Arovuokko on levinnyt huimasti, mutta nuppuja ei oikeastaan näy. Samalla muutama vanhempi yksilö näyttää talven aikana kuolleen. Noinkohan mahtaa siis kukkia tänä vuonna.

Haluaisin kovasti olla suunnitelmallinen puutarhuri, mutta usein hetken huuma vie minut mukanaan. Tänä keväänä ja kesänä tuo huuma taitaa iskeä aika usein, sillä aivan naapuriimme on avattu uusi Multasormi-liike, jossa tulee käytyä vähän liian usein tarpeeseen nähden. no, ehkä puutarhanhidon on tarkoitus kasvattaa kärsivällisyyden lisäksi myös kiusausten vastustuskykyä.

Napinaa ja pieniä ilonpilkahduksia

2011-05-02T22:47:00.001+03:00

Tämä aika keväästä on tälle puutarhurille aina yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Mikäs sitten harmittaa?

1) Kamera meni rikki. Juuri kun olisi pian paljon kuvattavaa. Ehkä yritän joitain kuvia ladata tänne kännykästä, vaikka niiden laatu ei olekaan päätä huimaava.

2) Miksi asumme niin pohjoisessa? Tätä mietin aina huhti-toukokuussa, vaikka olen tänne ihan itse vapaaehtoisesti aikoinani muuttanut. Jos en olisi muuttanut, asuisin I-vyöhykkeellä. Jos olisin aikoinani uskaltanut tehdä vielä isomman muuttoliikkeen olisin päätynyt tänne. Voi mitä mahdollisuuksia siellä olisikaan ollut viljelyn suhteen. Muistan kuitenkin miten mahtipontisesti ilmoitin ratkaisuani ihmetelleille, että "minua ei kiinnosta paikat jossa voi kasvattaa mitä lystää, haluan nähdä miten haasteellisten olosuhteiden kanssa pärjätään". Voi sitä nuoruuden paloa ;). (No, loppujen lopuksihan minusta ei edes tullut hortonomia, eikä minulla todennäköisesti silloin olisi tätä perhettäni, joten onneksi asianlaita on kuitenkin näin.)
On kuitenkin tiettyjä asioita joita kaipaan, kuten valko- ja sinivuokot sekä leskenlehdet. Niistä kun tietää että kevät varmasti tulee. Tuli juuri käytyä vappuna mutka etelässä ja olihan siellä paljon vihreämpää. Saman on voinut todeta puutarhablogeja kiertäessä.
Yritin viime syksynä saada pihaamme jotain piristystä kevään ja kesän odottelun ilostuttajaksi. Istutin ainakin sata eri lajista kukkasipulia eri puolille puutarhaa. Arvatkaapa huviksenne montako niistä on viitsinyt pungertaa mitään maan pinnalle saakka? No ei ainutkaan. Alkaahan siinä epäilemään omia taitojaan, että tämänkinkö sitä onnistui sössimään... Vain edellisen asukkaan istuttamat botaaniset krookukset ovat alkaneet kukkia. Ilmeisesti näitä pitää hankkia lisää, koristeomenapuun alle mahtuisi niitä vielä runsaasti. Myös hätäisesti pensaan alle lykätyt pääsiäisen 2010 tete-narsissit ovat kasvattaneet kiitettävästi versoja, toivottavasti jaksavat myös kukkia.

No, tuossahan oli sentään myös ilonaiheita, sillä onhan se ihanaa, että edes joku kukkii jo toukokuun alussa tässäkin pihassa. Muutenkin kasvun ihmeitä on jo näkyvissä. Turusta saakka tänne kuumassa autossa raahattu, Prisman kesäpihan alesta ostettu raparperi 'Victoria' on alkanut työntää pieniä varrenalkuja ylös mullasta. Vaikka jompi kumpi lapsista ehtikin miehen ei-niin-tarkkaavaisen silmälläpidon aikana katkoa yhden varrenalun (ainoan silloin näkyneen), näyttää nyt siltä, että saamme jokusen raparperinvarren nauttiakin tänä kesänä. Mullasta pilkottaa myös peukalonpään kokoinen punainen verso, joka saa puutarhurin hyppimään riemusta. Pionihan se sieltä ponnistaa! Ostin viime keväänä puutarhamessuilta tarjouksena kolme nuorta tainta, joista nyt siis ainakin yksi, muistaakseni valkoinen lajikenimetön, on pitänyt pintansa. Haluaisin pioneja paljon enemmän, mutta kerään nyt ensin kokemuksia näillä muutamalla. Ostin viime keväänä myös alppikärhön ja siperiankärhön, jotka istutin suuren koivun juurelle. Näin jälkikäteen ajateltuna paikka olisi voinut olla vähän toinenkin, mutta tuolloin visio kärhöjen peittämästä koivunrungosta vei mennessään. En ollut yhtään varma, jaksavatko nämä ponnistaa kasvuun tänä keväänä mutta onnekseni molemmissa näkyy silmuja. Miten ihmeessä muka raaskin leikata noita?

Tekemistä olisi ihan hurjasti ja aikaa niin vähän. Puutarhan normaalien kevättöiden lisäksi pää pursuaa ideoita. Ja viimevuotisista visioistakin suurin osa on edelleen toteuttamatta. Hoh hoijaa...taidan mennä lukemaan uusinta Viherpihaa ja täyttää pääni vihreillä unelmilla.

Kevättuulia

2011-04-10T16:55:00.000+03:00

Nyt alkaa jo ihan oikeasti tuntua keväältä. Toki pihallamme on vieläkin ihan liikaa lunta, mutta viime viikon lämpö yhdessä sateen kanssa sulatti sitä silmin nähden. Lapsetkin ovat riemuissaan kun pääsivät avaamaan hiekkalaatikkokauden.
Tämä puutarhuri olisi oikein mielellään lähtenyt etelään tutustumaan puutarhanäyttelyiden antiin, mutta reissu jäi tällä kertaa kuitenkin haaveeksi. Pientä lohdutusta tarjosi kuitenkin paikallisen puutarhaoppilaitoksen kevätnäyttely jota kävimme ihastelemassa.

Tämä leikkimökki oli tytöistä aivan vastustamaton. Tarkoittanee sitä, että viimeistään pääsiäisenä tehdään kevätsiivousta mummolan leikkimökissä. Ja mietitää mahtuisiko meidän pihaan sellainen ihan pikkiriikkinen...

Näyttelyn yhtenä teemana oli kierrätys, ja niinpä nämäkin kukkapurkit oli tehty säilykepurkeista. Tätä ideaa voisi hyödyntää itsekin.

Risutöitäkin oli väännetty, niin pieniä kuin vähän suurempiakin.

Näitä hyllyköitä oli kaksi vierekkäin ja ne halusivat heti päästä myös jollian tavalla meidän pihallemme. Matka vienee siis jossain vaiheessa appiukon puu- ja työkaluvarastolle.

Näyttelyn istutuksissa oli hyödynnetty paljon perunanarsissia ja niitähän oli sitten pakko saada itsellekin.

Kylvettykin meillä sentään on. Niistä enemmän seuraavalla kerralla.

Missä muruseni on?

2011-02-18T15:41:00.000+02:00

Okei, Jenni Vartiainen laulaa olletikin ihan jostain muusta kuin keväästä, mutta otsikko kirjoittautui kevättä kaipaavan puutarhurin koneelle sen soidessa radiosta.
Kevättä ihan todellakin on ikävä, kun pakkanen pysyttelee jo toista viikkoa -20 ja -30 asteen välillä ja lunta on tontilla enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Puutarhurin mielen lisäksi pakkanen raastaa kuopuksen ihoa, eikä öisin nuku melkein kukaan. No, yön unettomina tunteina voi tehdä puutarhasuunitelmia ja saada yllättäviä visioita. Päivällä sitten tarhuri kulkee pää kukkasilla täytetyissä päiväunissa ja silmäilee puolella silmällä puutarhalehtiä ja kirjoja. En oikein osaa päättää auttaako vai pahentaako ylenpalttinen puutarhaunelmointi tilannetta.

Viime vuonna ehdottomasti koukuttavin puutarhakirja oli Vivian Russellin 'Monet'n puutarha; vuodenajat Givernyssä'. Olen jo aiemmin haaveillut käyväni tuossa puutarhassa, mutta tätä nykyä sinne on IHAN PAKKO päästä joskus. Pitäisi kai vain muuttaa sinne lähimaille vähintään puoleksi vuodeksi, että näkisi kaiken mitä haluaisi. En nimittäin osaa päättää minkä vaiheen puutarhan kukoistuksesta haluaisin kaikkein mieluiten nähdä.

Kirjan kuvituksesta on muutama näky jäänyt lähtemättömästi pönöttämään takaraivoon. Vaaleanpunaisten tulppanien ja lemmikkien yhdistelmä vaatii päästä joskus perustettavan pionipenkin etualalle. En edes pidä vaaleanpunaisesta, mutta se näyttää hiipivän salakavalasti puutarhaani. Toiseksi meillä kasvatetaan tänä kesänä krasseja, jotka istutetaan pihatien varteen, jossa ne saavat kasvaa pitkin maanpintaa muuttaen tylsän piikkisuoran asfalttitien edes jonkinnäköiseksi imitaatioksi houkuttelevasti mutkittelevasta pihapolusta. Givernyssä Grand Allee on toki myös suora ja linjaa vielä korostetaan rivillä kaariportteja, mutta ihan sellaisesta sisääntulosta en sentään haaveile.

Tälle vuodelle ei ole vielä löytynyt ihan niin kolahtavaa inspiraatiokirjaa, mutta olen hullaantunut netin cottage garden-sivustoista. Tämä johtunee siitä, että mahdollisesti voisin luoda jotain tuon tyylin inspiroimaa ns. kakkospihalle tänä kesänä. ´(Millähän ajalla, voisi joku kysyä.)

Piti kaivaa lohdutukseksi muutama kuva muutamasta viime kesän loppupään kukkijasta, koska niitähän ei täällä blogissa nähtykään.

Tämän tädykkeen tarkka laji ja lajike on jäänyt minulle vielä arvoitukseksi. Kaunis se kuitenkin on ja sopii hyvin yhteen kirjokuunliljan (Hosta undulata) kanssa. Tämä takapihamme kukkapenkki kaipaa vielä jäsennystä, varsinkin kun sinne tuli lykättyä viime kesänä muutamia heräteostoksia.

Tässä on ehdottomasti kesän uutterin kukkija, kunhan muisti kastella tarpeeksi ja nyppiä kuihtuneita kukkia pois. Mutta sitähän pitää tehdä lähes kaikkien kesäkukkien kanssa. Eli apinankukkahan (Mimulus) se siinä. Sain omani anopilta, joka talvettaa ne kellarissa. Tämä jäi minulta syksyllä ulos kukkapenkkiin, joten taitaa olla mennyttä kalua. Onneksi anoppilassa on tätä paljon , joten eiköhän sieltä kotiudu taas uusi alku tänä kesänä. Exotic gardenin siemenluetteloa selaillessa alkoi kyllä tehdä mieli kokeilla tarha-apinankukkaa 'Magic White Flame'. Ovat niin mukavia kun pärjäävät myös vähän varjoisammalla puolella.

Samassa penkissä valkoisen tädykkeen kanssa kasvaa myös päivänliljoja (Hemerocallis). Oikeastaan niitä on kaksi erilaista, toinen pienempi ja sirompi ja toinen suurempi ja tukevampi. Ne myös kukkivat hieman eri aikaan. Näiden tarkoista lajeista ja lajikkeista minulla ei ole tietoa, koska ne ovat talon aiemman omistajan istuttamia.

Toivoa on

2010-12-29T14:39:00.000+02:00

että kevät ei ole saavuttamattomissa, vaikka pakkanen paukkuu nurkissa ja maan peittää hanki. Eilen postilaatikosta löytyi ensimmäinen siemenluettelo. Isoäidin kasvit ehätti ensimmäiseksi. Haaveilu alkoi heti. Ja siemenlaatikko pitäisi siivota. Haluaisin ostaa ihan oikean siemenlaatikon noiden parin pahvilaatikon tilalle, joissa siemenet nyt ovat.

Mennyttä ja vähän nykyistäkin kukintaa

2010-08-02T00:03:00.000+03:00

Yksi vuodenkierto ikiomassa puutarhassa on nyt nähty. Sen kunniaksi kooste menneestä (ja osin vielä kestävästäkin) kukinnasta.

Talokirjan mukaan pihassamme kasvaa pihasyreeniä. No, mielestäni tämä on kyllä unkarinsyreeni. Olin aluksi olin hieman pettynyt, mutta kaunishan tämäkin on. Varsinkin naapurustossa, jossa sitä kasvaa laajoina aidanteina. Itse olen ajatellut perustaa muutaman pensaamme juurelle pionipenkin. Naapurustossa on tehty myös upea rungollinen puu tästä pensaasta.

Arovuokko on vallannut yhden kulman eteläpuolen kukkapenkistämme. Sillä on hurja leviämisvauhti. Pitänee alkaa kitkeä sitä kuin rikkaruohoja. Tämän kukkia odotin aukeavaksi innoissani. Niin odottivat myös omat ja muiden lapset. Alkujaankin nuppuja tuli vain puolenkymmentä ja niistä ihailtavaksi jäi 2. Toivottavasti kukkii runsaammin ensi vuonna. Tämä kohta kukkapenkkiä näyttää kovin tyhjältä, koska viime vuonna komeasti kukkineista syysleimuista vain yksi on jaksanut pinnistää jonkinlaisen varren esiin. Veiköhän ne pakkanen, tauti vai tukahduttiko vuokko? Jotain syyskesällä kukkivaa tuohon kohtaan on saatava.

Tässä kukkii pensashanhikki 'Sandved'. Sitä meilä on melko monta pensasta etupihalla paraatipaikalla. Kaipaavat joitain kasveja kumppanikseen. Vielä ei ole mitään ajatusta siitä mitä nuo kumppanit voisivat olla.
Rikkaruohottuneeseen kohtaan liuskekivien lähelle istutin tarha-ajuruohoa. Toivottavasti se leviää myös kivien väleihin.

Aion perustaa pienen yrttimaan, mutta en ole raskinut siirtää kukkivia jaloangervoita ja joitain angervopensaita, njoten ruohosipuli saa kukkia toistaiseksi ruukussa.

Meillä on samassa penkissä kahtakin päivänliljaa (Hemerocallis sp.). Molemmat ovat keltaisia, mutta tämä toinen on huomattavasti komeakukkaisempi ja suurempi. Kummastakaan ei ole olemassa mitään dokumenttia.

En erityisemmin pidä angervoista, koska ne tuovat aina mieleen kuntien ja kaupunkien massaistutukset. Meillä niitä nyt kuitenkin kasvaa ainakin kolmea eri lajia ripoteltuina sinne tänne, enkä ole niitä raskinut hävittääkään. Tässä rinneangervo (Spirea densiflora)

Muutostamme saakka pohdin mikä kumman ruma kasvi kasvaa kukkapenkissämme. Sen punertavat lehdet olivat pitkään ränsistyneen oloiset, ja kun sen seurana oli myöskin talven jäljiltä surkean näköistä valkohärkkiä (Cerastium tomentosum-ryhmä 'Silberteppich'), olin jo vähällä repiä kaiken ylös. Onneksi kuitenkin maltoin mieleni. Eräällä kävelyretkellä Ainolanpuistossa Oulussa mysteerikasvi sai nimekseen rentoakankaali ja sitten kasvit alkoivat kukkia. Kaunis yhdistelmä, jota kuvani ei pysty toistamaan. Nyt täytyisi enää keksiä jotain kaunista kaveria niille, nykyiseen ryhmään kun en ole tyytyväinen.
Yksi angervoistamme on keijuangervo (Spirea japonica 'Little Princess'), joka tässä vasta aloitteleekukintaansa. Meinaavat raukat hukkua rikkarupohoihin aina välillä ruohonleikkuun viivästyessä.

Tämän kesän kukinnasta jäivät kuvaamatta ainakin jo aiemmin mainittu toinen päivänlilja, idänvirpiangervo, naapurista eksynyt maksaruoho, oranssi lilja, ketoneilikka ja tuoksukurjenpolvi ja alppikärhö. saattaa niitä olla muitakin.

Paljon oli jo tälle kesälle suunnitelmia puutarhan suhteen, mutta enimmäkseen ne ovat edelleen päässä. Jotain on tehty, mutta myös nautiskeltu, kuten kuvasta näkyy. Ellen sitten tässäkin mieti: "Voi puput, minkä teitte meidän kirsikkapuulle. Ja kyllä tähän jotain näkösuojaa pitäisi vähän saada. Tätä nurmikkoa on kyllä ihan liikaa." Tosin tuo kaikki näkyvä nurmikko ei suinkaan ole meidän tontin puolella :(.

Puutarhassa kukkii - osa 1

2010-05-30T16:52:00.000+03:00

Puutarhassamme näyttää olevan melko vähän kevätkukkijoita. Siinä siis työsarkaa seuraavalle keväälle. Jännittävää tämä alkukesä, kun kukkapenkistä saattaa työntyä ylös jotain sellaista, mitä ei ole tiennyt siellä kasvavan.

Itse en viime syksynä aikeistani huolimatta saanut maahan yhtään sipulikasvia. Tämä valkoinen botaaninen krookus 'Miss vain' on kuitenkin pihamme ensimmäisiä kukkijoita. Kukinta vain kestää harmittavan lyhyen aikaa. Talokansiossa olevan pakkauspahvin mukaan näitä on istutettu 20, mutta näin niitä korkeintaan 10. Mihin lie parempiin suihin eksyneet loput sipuleista. Hiukan maasta pilkistävät myös liljakukkaisten tulppaanien lehdet. Niitä on näköjään ollut värisekoitus, joten nähtäväksi jää mitä on luvassa.

Olen hämilläni. Minulla on ollut aina (siis siitä saakka kun minulla ylipäätään on ollut puutarhaa koskevia mielipiteitä)vankka inho vuorenkilpiä (Bergenia)kohtaan. En siis pidä niistä. Meidän kukkapenkeissämme on niitä, paljon. Sanoin näytöllä käydessämme ja tasaisin väliajoin siitä saakka, että ne saavat lähtöpassit. Ainakin suurin osa niistä. Olin sitä mieltä ihan näihin päiviin saakka. Nyt, kun ne kukkivat -paljon komeammin kuin kuvassa vasta kukintaansa aloitteleva yksilö- olen alkanut sietää niitä. Ne tuovat mukavasti väriä pihaan, kun juuri mikään muu ei kuki. Niitä on niin paljon, että jonkun kukkavarren voi taittaa maljakkoonkin saakka. Siinäpä muuten vasta kestävä leikkokukka ja mielestäni maljakossa vielä kauniimpi kuin siellä kukkapenkissä. Mutta... tiedän, että alan inhota niitä taas heti kukinnan lakattua. Ne saavat pienen armonhetken punastuessaan syksyllä, mutta en halua katsella niitä rumaksi mustuneita vanhoja lehtiä, jotka peittävät maata vihreinä pysyneiden alla lumien sulaessa. Saapa nähdä millaiseen ratkaisuun tämä puutarhuri päätyy.

Orvokkeja piti saada jo toukokuun alussa, kun ajattelin, että tarvitaan jotain kukkivaa kylmän keskelle. No, sittenhän saatiinkin lämpöä. Tuossa orvokit vasta istutettuina, nyt ovat jo kovasti komistuneet ja täyttäneet ruukun.

Jos vuorenkilpiä ei lasketa, perennoista pihassamme kukkaan ehti ainakin tänä vuonna ensimmäiseksi tulikellukka (Geum coccineum). Ihan mukava kasvi, vaikka onkin värinsä puolesta vähän yksinäinen. Mitään samaan värimaailmaan kuuluvaa ei löydy samasta - eikä muistakaan- perennapenkeistä. Tämän kaveriksi samassa penkissä kukkaan pyrkii arovuokko (Anemone sylvestris), mutta ihan vielä ei ole sen aika. Arovuokko on levinnyt todella voimakkaasti, sitä pitää alkaa syksyllä tai ensi vuonna siirtämään, kitkemään ja lahjoittamaan kavereille.

Tuoreimpia hankintoja on tämä Oulujoen taimistolta ostettu kääpiöjapaninakileija (Aquilegia flabellata var.pumila 'Kuriliensis'). Samalta reissulta tarttui mukaan (suunnitellusti) alppikärhö ja siperiankärhö sekä ruohosipuli ja tuoksukurjenpolvi. Nuo kukat sen tekivät, sekoittivat pään ja hyppäsivät mukaan.

Jotenkin huvittavaa tämä, miten hyötykasviorientoitunut (joskin aina kukista pitänyt) tarhuri on oman pihan myötä hullaantunut. Mitä enemmän ja mitä sievempiä kukkia, sitä varmemmin niille aletaan etsiä paikkaa puutarhasta.

Viimeisimpänä kukkaan on puhjennut Purppuraomenapuu (Malus makamik). Erikoinen ja koristeellinen puu punertavanvihreine lehtineen ja ruusunpunaisine kukkineen. Tänä vuonna ainakin kukkia on paljon. Viime syksynä en muistaakseni nähnyt näissä hedelmiä kuitenkaan. Kukkivista puista meillä kasvaa myös kirsikka, mutta ihmettelen jos se saa kukkia tehtyä. Niin pahasti rusakot sen talvella söivät. Sinnikkäästi kuitenkin pieni puu yrittää vihertyä, joten katsotaan vielä että tokeneeko.

Ensi viikolla pitäisi kai taas vähän lämmetä, silloin saadaan varmaan kirjoitettua kukkijoista toinen osa.

Hyvä puutarhaviikonloppu

2010-05-30T15:44:00.000+03:00

Tämä on ollut hyvä puutarhaviikonloppu. Olen
* kitkenyt
* jännittänyt mitä kukkapenkistä nousee
* istuttanut kasveja
* täyttänyt päätä puutarhaunelmilla
* käynyt taimistolla/puutarhalla
* käynyt Ainolanpuistossa ihailemassa omenapuiden kukintaa ja kasvihuoneen ihmeitä
* opettanut lapselle kasvien nimiä
* rakentanut lapsille oman pienen kukkapenkin
* kantanut multasäkkejä
* kylvänyt
...ainakin nyt näitä. Välillä yhdessä lasten ja miehen kanssa, välillä itsekseni samalla letkeää musiikkia kuunnellen.
Paljon paljon meillä on tekemistä, mutta hiljaa hyvää tulee. Yritän muistuttaa itselleni, että yksikään mahtava puutarha missä olen käynyt ei ole syntynyt yhdessä eikä edes kahdessa kesässä. Toiveita ja suunnitelmia puutarhan suhteen vain on niin paljon.

Muistoja viime keväältä

2010-03-19T15:26:00.000+02:00

En ole vielä ottanut kuvia tämän kevään kylvöistä (eikä niitä vielä paljoa olekaan), mutta jossain vaiheessa viime kevättä keittiön pöydällä näytti tältä. Ensimmäistä kertaa kotioloissa pääsin kylvämään tomaatteja, sillä kunnostimme yhteistyössä mieheni vanhempien kanssa heidän pihallaan olevan vanhan muovihuoneen. Itse sain tosin olla lähinnä konsultin roolissa mahoineni.

Säilytimme rungot entisellään, uusimme muovit, vaihdoimme ja paransimme kasvualustaa, teimme hoitokäytävän puretun savupiipun tiilistä. Olimme hurjan tyytyväisiä lopputulokseen. Ja satoakin huoneesta saatiin, siitä kuvia myöhemmin.

Tänä vuonna avoappi on luvannut auttaa minua viljelylaatikoiden nikkaroinnissa. Pitäisi kai alkaa suunnittelemaan, vaikka lunta onkin vielä metritolkulla maassa.

Orastaa

2010-03-18T17:31:00.000+02:00

Tämä puutarhaintoilu nimittäin. Posti toi taas tänään lisää siemeniä, viime vuotisia on vielä jäljellä ja ensimmäiset siemenet jo kylvettykin. Pääasiallisesti pidän tätä blogia oman muistin virkistykseksi, mutta onhan se mukavaa jos joku muukin täällä joskus piipahtaa ja löytää ideoita tai apua.

Olen ensimmäiseltä ammatiltani puutarhuri, mutten ole sitä ammattia koskaan varsinaisesti harjoittanut. Muutamina kesinä olen ollut palstaviljelijänä ja parvekkeella on aina kasvanut jotain.

Viime kesänä muutimme paritaloon ja saimme oman pienen pihan. Koska muutimme vasta elokuun alussa ollessani kahdeksannella kuulla raskaana, ei pihalle tullut tehtyä mitään ihmeempiä. Päässä kyllä muhii suunnitelmia myös kukkapenkkien ja koristekasvien suhteen, vaikka into keskittyykin paljon hyötykasveihin.

Harjoittelen pikku hiljaa tätä uutta blogiympäristöä ja palaan myöhemmin asiaan kuvien kera.